Fanituotteet tulleet yhä tärkeämmäksi osaksi musiikkibisnestä

Perinteinen paita mutta myös paljon muuta

Fanituotteet ovat aina kuuluneet olennaisena osana myös musiikkikulttuuriin. Kukapa ei olisi käynyt konsertissa ilman että kotiin viemisenä olisi ollut t- paita tai kaksi. Usein ihmiset saapuvat keikoille hyvissä ajoin ja kansoittavat anniskelualueen lisäksi myyntipisteen edustan. Paitojen kuvia, värejä sekä malleja vertaillaan pitkään ja hartaasti. Ostotapahtumasta on muodostunut tietynlainen traditio. Näin se on ollut niin kauan kuin muistan ja näin se tulee olemaan hamaan tulevaisuuteen asti. Bändipaitakulttuuri ei tule häviämään keskuudestamme vähällä eikä edes hevillä.

Äänitemyynnin väheneminen pakottaa muusikot keksimään uusia keinoja toimeentulonsa turvaamiseksi sekä suosion takaamiseksi. Yksi keino on keikkamäärien kasvattaminen. Kiertueet kestävät yhä pidempään. Mahdollisuus nähdä suosikkinsa elävänä kasvaa mikä on fanin kannalta luonnollisesti positiivinen asia. Toinen keino on monipuolistaa ja uusia fanituotekataloginsa ilmettä sekä tuotteita. Fanituotteiden variaatioissa rajana on vain mielikuvitus. Tämän on osoittanut ainakin amerikkalainen naamioyhtye Kiss jonka katalogista löytyy loputtomasti tuotteita ja niitä tulee koko ajan lisää. Toisten mielestä kylmää bisnestä ja rahastusta, fanien mielestä aivan mahtavaa.

Lukuisia uusia tuotteita markkinoille

 

Kiss on siis ehdoton ykkönen fanituotteiden määrässä. Yhtyeeltä löytyy kaikkea aina figuureista grillikastikkeisiin. Voit myös pukeutua pusuun aina alusvaatteita myöden sekä sinut voidaan laskea haudan lepoon Kiss–ruumisarkussa. Sen jälkeen kun olet käyttänyt samaista arkkua jääkaappina. Myös monet suomalaiset muusikot ovat tänä päivänä laajentaneet katalogiaan paidoista ja kasseista monipuolisempaan suuntaan. Ehkäpä Suomen tämän hetken suosituin naisartisti Jenni Vartiainen on nerokkaasti hyödyntänyt superhittinsä nimeä. Missä muruseni on?–keittiöliinaan kelpaa pyyhkiä sotkuisempikin tiskipöytä. Aamu alkaa A:lla ja nyt A- kirjaimen voi saada myös paahdettuna leipäänsä aamukahvin kylkeen. Apulanta–yhtyeen leivänpaahdin paahtaa bändin logon leipääsi saaden sen maistumaan takuulla paremmalta!

Suomen, jopa kenties koko maailman, innokkain Kiss–fanituotteiden keräilijä on Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu. Mies on vuokrannut toisen asunnon kaikelle fanikrääsälleen. Huoneisto on täynnä Kiss –tavaraa jota on mahdotonta edes katsella järkevästi. Koko innostusta ei voi selittää eikä siinä, Putaansuun sanoin, ole mitään järkeä. Mies yritti tuoda Amerikan mallia myös Suomeen. Jossain vaiheessa kaupoista löytyi mm. Lordi–limppareita, -karkkeja sekä–penaaleja. Homma ei kaikesta euroviisuhuumasta huolimatta lyönyt leiville ja tuotteet hävisivät vähin äänin kaupoista. Tuollainen ajatusmalli ei vain toimi synkässä pohjolassa. Ihmiset ärsyyntyvät ja alkavat boikotoida hyvääkin yhtyettä.

Yhdeksi hittituotteeksi on kuitenkin muodostunut toisen suomalaisen hevipoppoon fanituote. Nightwish–Reinot on otettu vastaan myönteisesti. Ja mikä ettei. Jalkojen ollessa lämpimät on koko keholla hyvä olla. Tämä hauska idea sai alkunsa Nightwishin kiertuehenkilökunnalta. Ensin kaavaillut työsuhde–Reinot vaihtuivat tuttavapiirin kautta bändin nimikko–Reinoihin. Kaiken lisäksi Reinot ovat mukavat jalassa ja monet käyttävät niitä arkikenkinä vuorokauden ympäri. Muusikoista tunnetuimpia Reinojen käyttäjiä olivat mm. Kari Tapio sekä Topi Sorsakoski ja elossa olevista esim. Mariska ja Ville Valo suosivat niitä.

Erikoisversioita albumeista

Perinteinen levymyynti on laskenut tasaisesti. Musiikin myynti on siirtynyt entistä enemmän verkkoon josta kappaleita sekä albumeita ladataan kotikoneelle kiihtyvällä tahdilla. Spotify sekä muut samankaltaiset verkkopalvelut kasvattavat suosiotaan. Piratismi nostaa rumaa päätään ja musiikkikirjastot kärsivät. Kaikesta tästä huolimatta monet artistit ja yhtyeet julkaisevat edelleen musiikkia cd–levyllä. Ainakaan vielä jakelun muuttuminen ei onneksi kokonaisvaltaisesti näy. Vinyylin suosio näkyy sekin uusissa julkaisuissa. Hyvin usein tuorein albumi on saatavilla myös vanhassa kunnon LP–formaatissa. Kera CD–latauskupongin. Tämä on minusta erinomainen konsepti.

Nykyisin julkaistaan kiihtyvällä tahdilla erikoisjulkaisuja vanhoista albumeista. Jokin aika sitten oli vain deluxe edition. Nyt on jo super deluxe ja ties mikä edition. Fanipaketissa on mukana promoa, demoa ja julistetta, ties mitä. Tämä on kiehtovaa ja samalla ärsyttävää. Joku versio on sinulle kuitenkin se ainoa oikea. Aina voi vaikka pitää sen vinyylin ja kopioida super deluxe editionin bonusbiisit kotikoneelle. Moraalisesti väärin mutta vain superfani ostaa kaikki versiot. Näin sanoo henkilö, joka on pohtinut sitä pitäisikö omassa hyllyssä olla tietyt Iron Maiden–albumit sekä CD- että kuvavinyyliversioina. Tällaisten deluxe- sekä anniversary edition–versioiden julkaisu on kaikesta huolimatta hienoa fanityötä. Innokkaimmat ihmiset voivat hankkia kokoelmiinsa jotain poikkeuksellista.

Musiikkiteollisuus on muutoksessa näinä internetin kulta-aikoina. Netistä saa helposti kaiken, laillisesti tai laittomasti. Silti on yhä henkilöitä joille fyysinen äänite on tärkein. Tälle samalle henkilölle myös se paita, paahdin tai Reino–tossut ovat kaikkein tärkeimmät. Tämän sanon väheksymättä musiikin verkkomyyntiä mutta arvostamatta vähääkään piratismia. Tukekaa artisteja, ostakaa musiikkia. Ostakaa fanituotteita. Tämä on kestävää kulttuuria. Se jos mikä tarjoaa musiikin kuluttajille elämyksiä jatkossakin.

Petri Kipinä

 


 

Pieniä muutoksia kokeneen Within Temptationin suosio on vakaalla pohjalla

Photo Petri Kipinä

Mitä Nightwish edellä sitä …eiku…

Suomalaisyhtye Nightwishia luonnehdittiin Tarja Turusen aikakaudella sinfoniseksi metalliksi. Tämä on kuvaava ja hyväksyttävä termi sillä onhan Turusella oopperalaulajan koulutus ja yhtyeen musiikissa oli jo tuolloin runsaasti niin sinfonisia kuin muitakin klassisia elementtejä. Myöhemmin markkinoille ilmaantui lisää yhtyeitä joiden keulakuvana oli kaunis nainen ja musiikissa vivahteita mahtipontisesta klassisesta musiikista. Niitä ei kuitenkaan voinut tosissaan verrata Nightwishiin. Ero suomalaisyhtyeeseen oli selkeä vaikka media muuta koettikin väittää. Yksi näistä tuolloin esillä olleista yhtyeistä oli Within Temptation.

Miellyttävä konsertti vai täysi sirkus?

Vuonna 1996 perustettu hollantilaisyhtye on yhä edelleen suosittu ja haluttu esiintyjä ympäri maailman. Viisitoista vuotta kasassa ollut kokoonpano myy Edelleen miljoonia levyjä ja keikoilla käy hienosti yleisöä. Suomessa Within Temptation myi keikkapaikkana toimineen The Circuksen hyvissä ajoin loppuun. Sinänsä ihme, ettei yhtye esiintynyt esimerkiksi jäähallissa. Klubin hyvä puoli on intiimimpi tunnelma, bändi on lähellä koko ajan. Huonoja puolia ovat ahtaus ja sen myötä kulku- sekä näkyvyysongelmat. Mutta ei tässä tällä kertaa sen enempää siitä mitä The Circuksessa tulisi tai voisi parantaa. Paikalla on selkeä kohdeyleisönsä, sinne saapuvat iltaa viettämään tietynlaiset ihmiset. Äänentoistollisesti sekä sijainniltaan paikka on kuitenkin toimiva. Paikanpäällä pitää vain tietää missä keikkaa pitää seurata.

Photos Petri Kipinä

Miehistönvaihdoksia ja lastenhoitoa

Within Temptationin selkeä keulakuva on tummanpuhuva kaunotar Sharon den Adel. Laulajatarta arvostaa siitä huolimatta vaikka erityisesti hänen sivuprofiilinsa tuo ikävästi mieleen Martina Aitolehden. Leikki sikseen. Den Adel on keikoilla aktiivinen eikä turhia itseään säästele. Tukkakin heiluu kuin miehillä konsanaan ja lauluääni on miellyttävä. Den Adel oli perustamassa Within Temptationia yhdessä kitaristimiehensä Robert Westerholtin kanssa. Molemmat vaikuttavat edelleen yhtyeessä, aivan kuten myös kolmas perustajajäsen, basisti Jeroen van Veen. Westerholt toimittaa tällä hetkellä koti- isän virkaa. Pariskunnalla on kolme lasta ja koska sopivaa hoitajaa ei ollut saatavilla, päätti kitaristi jäädä sivuun kiertueilta ja jäädä kotiin lasten kanssa. Näin ollen Suomessakin nähtiin lavalla kiertuekitaristi Stefan Helleblad. Orkesterin riveissä on hiljattain koettu myös toinen muutos. Stephen van Haestregtin paikan rumpupatteriston takana on ottanut Mike Coolen.

Halua uudistua konseptialbumin myötä

Tänä vuonna julkaistu The unforgiving on Within Temptationin viides studioalbumi. Studioalbumien lisäksi yhtye on julkaissut kaksi livealbumia, muutaman EP: n sekä kasan sinkkuja. Livealbumeista Black symphony on saatavana myös DVD-formaatissa. The unforgiving on konseptialbumi ja sen kappaleet muodostavat yhteisen tarinan. Jokainen laulu levyllä pohjautuu Steve O’ Connolin ja Romano Morenaarin samannimiseen sarjakuvaan. Albumia tukemaan on tehty myös useampi lyhytelokuva, jotka tuovat syvyyttä levyn tarinaan. Toteutus on kunnianhimoinen mutta jää hieman puolitiehen. Sen verran kevyitä rankkaan tarinaan verrattuna ovat levyn kappaleet. Niistä useampaa voisi periaatteessa tanssia diskopallojen loisteessa. Keikkatilanteessa uudet kappaleet toimivat upeasti vanhoilla hiteillä maustettuna. Yhtye on pyrkinyt uusiutumaan mikä on aina kunnioitettavaa. Vielä se ei ihan täydellisesti ole siinä onnistunut. Mielenkiintoista nähdä mitä on luvassa seuraavaksi.

Photo Petri Kipinä

Viehättävä Within Temptation

The Circuksen keikka oli yllättävän miellyttävä ja positiivinen kokemus. Siis musiikillisesti, konserttipaikastahan ei enää pitänyt puhua. Within Temptationin keikka oli tasapainoinen sekoitus uutta ja vanhaa vaikka uudemmat kappaleet näyttelivätkin pääosaa settilistassa. Yhtye jaksoi olla koko ajan energinen ja Sharon den Adel kosiskeli yleisöä juuri sopivasti. Itseäni yhtyeessä kiehtovat kauniin laulun lisäksi tarttuvat melodiat sekä sopiva mahtipontisuus. Uusimman albumin tarinakin kiehtoo yliluonnollisen elokuvan ystävää. Näin yhtyeen nyt ensimmäistä mutta en taatusti viimeistä kertaa.

 


 

Sade konsertoi vihdoin Suomessa
Sade photo Petri Kipinä

Tänäkin vuonna Suomessa on konsertoinut ja tulee konsertoimaan monia meillä jo useasti vierailleita yhtyeitä sekä artisteja. Näiden lisäksi musiikkimaailmasta löytyy yhä muusikoita, jotka pitkästä urastaan huolimatta eivät ole vierailleet maassamme vielä kertaakaan. Yksi tällaisista artisteista oli brittiläis-nigerialainen Sade, jonka ura on kestänyt jo lähes kolmekymmentä vuotta. Suomeen saatiin Sadetta vihdoin marraskuussa, jolloin lähes täpötäysi Hartwall Areena sai nauttia pehmeän popahtavasta souljazzista.

Keulakuva Sade Adu

Yllättävänkin monelta ihmiseltä taitaa unohtua se seikka, että Sade on itse asiassa yhtye. Niin voimakkaasti bändi henkilöityy solistiinsa Sade Aduun. Hänen pehmeä-ääninen alttonsa on yksi musiikkimaailman tunnetuimmista lauluäänistä. Ääni, joka todella jää mieleen ja koskettaa. Nigerialaisen isän ja brittiläisen äidin tytär Helen Folasade Adu syntyi Nigeriassa vuonna 1959. Hän muutti 4-vuotiaana Englantiin yhdessä äitinsä ja veljensä kanssa. Sade kuunteli nuoruudessaan useita soul-artisteja ja lauloi mm. taustalaulajana ennen omaa nimeään kantavan yhtyeen perustamista vuonna 1982. Saden kokoonpanossa nykyisinkin soittavat Stuart Matthewman sekä Paul Denman olivat mukana perustamassa yhtyettä.

Sade photo Petri Kipinä

Vähemmän on enemmän

Sade on julkaissut urallaan vain kuusi albumia. Useat niistä ovat myyneet moninkertaista platinaa. Tämän lisäksi bändi on voittanut neljä Grammy-palkintoa. Ensimmäinen albumi Diamond life ilmestyi vuonna 1984. Siltä löytyy yhtyeen kenties suurin hitti Smooth operator. Sade piti levyjen julkaisussa pitkää taukoa aina viime vuoteen asti Sade Adun keskittyessä hoitamaan lapsiaan piilossa julkisuudelta. Kahdeksan vuotta valmisteltu albumi Soldier of love on myynyt Suomessakin kultaa. Tämä kertonee jotain artistin arvostuksesta ja suosion vakaudesta. Hartwall Areenan konsertin nähneet voivat varmasti yhtyä allekirjoittaneen mielipiteeseen siitä, että myös yhtyeen keikat on toteutettu samalla laadulla sekä pieteetillä kuin heidän levynsäkin. Helsingissä nähtiin huikean visuaalinen, silmiä ja korvia hivelevä show.

Sade photo Petri Kipinä

 

Teksti ja kuvat: Petri Kipinä


 

Ruotsinlaiva The Ark purjehtii kohti satamaa päättääkseen uransa



Jokainen populaarimusiikkia kuunteleva ja seuraava tietää ruotsalaisen pop- ja rock-musiikin olevan todella suosittua ja menestynyttä ympäri maailman. Näin on ollut aina 1970–luvulta asti jolloin Abba valloitti maailmaa. Tämän lisäksi mm. Roxette, Europe ja Ace Of Base ovat kukin vuoronperään nousseet listoille sekä myyneet kasapäin levyjä lähes jokaisessa maailmankolkassa. Yksi aikakausi ruotsalaisen musiikin menestyksekkäässä historiassa on hiljalleen päättymässä. Länsinaapurimme yksi menestyneimmistä ja suosituimmista yhtyeistä, The Ark, on parhaillaan jäähyväiskiertueellaan.

Yhtyeen lopettamisilmoitus joulukuussa 2010 tuli monelle yllätyksenä. Nauttiihan yhtye edelleen suurta suosiota ympäri maailman. Vuosi 2011 on The Arkin 20–vuotisjuhlavuosi ja orkesteri onkin luvannut viettää railakkaita jäähyväisiä. Suomessa edelleen tavattoman suosittu yhtye näytti Tampereen Keskustorin telttalavalla, Tammerfestin pääesiintyjänä, että sille on vuosien saatossa kertynyt huima määrä hittejä. The Arkin kaikkien aikojen viimeinen Tampereen keikka oli yhtä yhteislaulua alusta loppuun. Jäähyväisistä ei tullut hautajaisia vaan iloisten ihmisten juhla.

The Arkin perustivat Lars ”Leari” Ljunberg, Mikael Jepson, Magnus Olsson sekä Ola Salo vuonna 1991 Rottnessa, Etelä-Ruotsissa. Yhtye julkaisi ensimmäisen levytyksensä vasta vuonna 1996 jolloin perustajajäsenistä Olsson oli jo poistunut yhtyeen riveistä. Kitaristi Martin Axén liittyi orkesteriin pian EP :n julkaisun jälkeen, kuten myös uusi rumpali Sylvester Schlegel. The Arkin kokoonpano oli pitkään viisihenkinen. Vuonna 2007 ilmestyi albumi Prayer for the weekend, jolla soittava kosketinsoittaja Jens Andersson otettiin samana vuonna yhtyeen kuudenneksi viralliseksi jäseneksi.

The Arkin läpimurto tapahtui vuonna 2000 hitillä It takes a fool to remain sane. Samana vuonna ilmestyi yhtyeen ensimmäinen albumi jolla kappale kuullaan. Ahkera kiertäminen tuotti tulosta ja bändin suosio nousi Suomessakin. The Arkin näyttävä ja visuaalinen esiintyminen puri myös suomalaisyleisöön. Toisen albumin singlevalinta vuonna 2002 aiheutti tavallista suurempaa huomiota. Father of a son puhui nimittäin selkeästi homoadoption puolesta. Kaiken kaikkiaan The Ark ehti julkaista urallaan vain viisi studioalbumia sekä yhden kokoelma-albumin. Näiden lisäksi yhtye edusti Ruotsia vuoden 2007 Eurovision laulukilpailussa Suomessa. Kyseinen kisa meni pahasti penkin alle ja asiasta puhuminen oli pitkään vaikeaa Ola Salolle. Suuren suosionsa meillä ja muualla yhtye hankki huumaavilla keikoillaan, joissa se yksinkertaisesti laittoi yleisönsä polvilleen.

Itseäni The Arkissa on aina kiehtonut tarttuvien kappaleiden lisäksi räväkkä esiintyminen. Yhtyeen esiintymisasut ovat aina olleet sieltä erikoisimmasta päästä. Usein ne ovat tarkoituksellisen yliampuvia, jopa koomisia. Samoin kuin on yhtyeen keulakuvan ja solistin Ola Salon esiintyminen keikoilla. Kaikesta kukkoilusta ja koreudesta paistaa kuitenkin läpi sanoma, jota kuullaan lyriikoissa ja puheissa, joita Ola on pitänyt meille suomalaisfaneillekin useita. Kaikkien showelementtien keskellä biseksuaali papin poika haluaa muistuttaa meitä elämän tärkeistä asioista: suvaitsevaisuudesta ja siitä, miten tärkeää on olla oma itsensä. Sinulla on vain yksi elämä elettävänäsi.

Teksti ja kuvat Petri Kipinä


Rockmammutti Bon Jovi ei sammaloidu

Bon Jovi photo Petri Kipinä

Bon Jovi Helsingissä 17.6.2011. Taustalla rumpali Tico Torres

Photos Petri Kipinä

Richie Sambora ja David Bryan

Aika rientää

Kun katselee lavalla hyppivää ja keimailevaa Jon Bon Jovia on vaikea uskoa sitä, että mies täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Niin hyväkuntoiselta ja innostuneelta tämä vaikuttaa. Samalla ei voi välttyä ajattelemasta sitä, että bändin ensimmäisestä suuresta hitistä, singlestä Runaway, tulee pian kuluneeksi 30 vuotta. Kaikki me siis vanhenemme vaikkemme sitä haluaisikaan. Itse olen niin sanotusti kasvanut Bon Jovin mukana ja kuunnellut sitä varsinkin yhtyeen alkuaikoina 1980 –luvulla paljon. Myös monet uudemmista levyistä ovat miellyttäneet korviani ja on ollut ilo huomata yhtyeen kyky luoda aina vain uusia tarttuvia kappaleita, jotka jäävät mieleen soimaan. Mielestäni viimeistään nyt Bon Jovi pitäisi nostaa muiden suurten stadionrock –yhtyeiden rinnalle nauttimaan ansaitsemastaan arvostuksesta. Rokkipoliisien vastalauseista huolimatta.

Pitkä matka yhdessä

New Jerseyssä vuonna 1983 perustetun Bon Jovin kokoonpano on säilynyt kaikki nämä vuodet lähes samana. Alkuperäisestä kokoonpanosta ainoastaan bassokitaristi Alec John Such on vaihtunut sessiomuusikko Hugh McDonaldiin, josta ei siis milloinkaan ole tullut yhtyeen virallista jäsentä. Tämä kertoo jotain toisensa jo pitkään tunteneiden muusikoiden väleistä. Ongelmista on selvitty puhumalla ja toisia tukemalla. Kitaristi Richie Sambora on saanut alkoholiongelmaansa bändikavereittensa varauksettoman tuen. Jotain on varmasti opittu myös 80 –luvun hulluista vuosista. Noihin aikoihin bändi vietti aikansa lähes koko ajan tien päällä kiertäen ympäri maailmaa. Suosio oli tuolloin suurimmillaan ja bileet sekä jättihitit seurasivat toinen toistaan. Neljättä studioalbumia New Jersey seurannut maailmankiertue oli menestys mutta myös raskas. Tämä johti siihen, että yhtye jäi tauolle aina vuoteen 1992 asti. Nykyisin Bon Jovin jäsenillä on perhettä joten samanlainen kiertäminen ei ole mielekästä. Jokainen haluaa viettää aikaa myös perheensä parissa.

Bon Jovin ohella

Yhtyeen jäsenillä on ollut myös muita projekteja pääbändinsä ulkopuolella. Sekä Jon että kitaristi Sambora ovat julkaisseet kaksi sooloalbumia. Jonin ensimmäinen soolo Blaze of glory oli samalla elokuvan Young guns 2 (suom. Nuoret sankarit 2) soundtrack. Tämän lisäksi Jon on kokeillut siipiään näyttelijänä. Rumpali Tico Torres on innokas taidemaalari ja onpa hän lanseerannut oman lastenvaate-mallistonsakin, nimeltään Rock star baby. Myös kosketinsoittaja David Bryan on julkaissut soololevyjä sekä kirjoittanut musikaaleja.

Yhdeksi suurimmista

Bon Jovi on ollut mukana musiikkibisneksessä siis jo liki 30 vuotta ja yhtyeellä on ollut omat nousu- ja laskukautensa. Matkan aikana on syntynyt vino pino hittejä, joita riittää konserteissa soitettavaksi yksi toisensa jälkeen. Kaikki hitit eivät edes mahdu settilistaan. Bändin taipaleelle mahtuu yksitoista studioalbumia, 120 miljoonaa myytyä levyä sekä lukematon määrä keikkoja. Bon Jovi on noussut kirkuvien teinien suosikista varteenotettavaksi ja uskottavaksi rockmammutiksi. Kuluneen vuoden kolmen parhaiten tienaavan artistin tai yhtyeen joukosta löytyy Bon Jovin nimi. Edelle ehtii vain U2 ja taakse jäävät mm. Elton John ja Lady Gaga. Kaikki tämä menestys ja maine ei ole tullut kuitenkaan helpolla. Aivan kuten muutkin rock –yhtyeet on Bon Jovikin turvautunut psykiatrin apuun tulehtuneita välejä selvittäessään. Vaikeudet on voitettu ja nykyisin yhtye on Jon Bon Jovin visio, jota muut toteuttavat saaden samalla kertoa omat mielipiteensä ja ajatuksensa.

Hello Helsinki

Bon Jovi on vieraillut Suomessa lukuisia kertoja. Viimeksi nähdyn perusteella yhtye tullaan näkemään meillä vielä useasti. Yhtyeellä riittää kappaleita vaikka neljän tunnin settiin ja energiaa sekä intoa on enemmän kuin monella nuoremmalla bändillä. Huikean vastaanoton stadionilla saanut Bon Jovi selvästi nauttii täällä soittamisesta. Ainoa mitä bändin seuraavalta vierailulta voi toivoa on se, että vallitseva säätila olisi astetta parempi ja ettei laulaja Jon Bon Jovi joutuisi kiertueen jälkeen leikkauspöydälle!

Teksti ja kuvat: Petri Kipinä


{snoobi}